torstai 14. helmikuuta 2013

La Serena



























Tää tais olla 150-vuotias kilppari!




























Mikä surku pupu!






Löydettiin puisto jossa oli pien eläintarha ja siellä oli noi laamat vapaana hengailemassa. Otettiin niistä kuvia kun toi mies tuli meiän luo ja sanoi ettei ne oo vaarallisia ja kehotti vaan menemään lähemmäs. Hän myös anto meille puusta oksia jotta voitiin ruokkia niitä!




























Viikonloppuna oltiin reissussa kaupungissa nimeltä La Serena, joka on Coquimban pääkaupunki. Lähdettiin perjantai-iltana bussilla keskiyön aikaan täältä Santiagosta ja La Serenassa oltiin perillä noin aamu 6-7 aikoihin. Mä en saanu unta bussissa niin oli vähän väsy olo kun perille päästiin. Ei oltu ihan varmoja minne mennä, mutta kyseltiin vähän tietä ja että onko turvallista kävellä. Monien vastaus oli vähän että "nojaa". Joku nainen oli kuitenkin avulias ja opasti meiät ihan perille saakka, kun sanoi ettei ihan turvallisinta ole kun on ihmisiä kännissä kun oltiin niin ajoissa liikkeellä. Saavuttiin meiän hostelliin (Croata) jossa meiän huoneet vapautuis vasta klo 12. Saatiin kuitenkin aamupalaa ja jäädä rentoutumaan. Muutamia tosi avuliaita ihmisiä oli, kuten tää hostellin nainen, saatiin nimittäin vielä sunnuntai-iltana tulla takaisin hostellille vaikka huoneiden luovutus olis ollut klo 12. Mutta meillä oli retki joka kesti ilta kahdeksaan, saatiin jättää tavarat huoneeseen ja tulla vielä suihkuun ja lupa nukkua yhteen asti yöllä, kun meiän bussi lähti takasin vasta yöllä kolmelta. Tai siis noin 3:30 tai 3:45 kun bussi oli myöhässä. Lissää kuvia tulosha kun on aika paljon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti